Koirat ❤❤

Maaliskuussa 2019 koitti suuren surun päivä, kun rakas Lilli-russelimme tuli matkansa päähän lähes 16 vuoden iässä, ja jäimme Kertun kanssa kaksin.

Lilli oli suuri persoona pienessä viiden kilon paketissa, mukavuudenhaluinen, määrätietoinen sohvaperuna, joka piti huolen siitä että sai aina mitä halusi. Lillin käsitys hyvästä ulkoilusta oli makoilu nurmikolla auringossa +25 asteen lämmössä, hän ei ollut mikään erityisen sporttinen tyyppi..

Kerttu on 2012 syntynyt monirotuinen, hyvin karvainen rescue-koira. Kerttu on löydetty Tallinnan kaduilta kolmen kuukauden ikäisenä, ja se tuli meille koirahoitolan kautta ollessaan 4 kuukautta vanha. Ankea lapsuus on jättänyt jälkensä Kerttuun, vieraat ihmiset ovat edelleen ajoittain todella pelottavia. Tuttujaan Kerttu rakastaa sitten senkin edestä, se kirjaimellisesti lähes repeää riemusta kun tapaa heitä. Kerttu on mainio koira, iloinen, ystävällinen, rakastaa lenkkeilyä ja autoilua sekä RUOKAA!!!

 

Lilli ja Kerttu

Lillin poismenon jälkeen talo tuntui kovin tyhjältä, Kerttukin oli niin apea että edes ruoka ei maistunut, ja se on hänen kohdallaan jo todella huolestuttavaa. Meillä oli siis selvästi russelin paikka täytettävänä.

Sitten onni potkaisi, kuulin vahingossa että Eeva-Liisa ”Tössä” Penttilälle oli syntymässä russelipentue. Tössä on ansioitunut KS-hevoskasvattaja ja oriaseman pitäjä, joten tallirusselin geenit oli taattu. Oli jännät paikat kun ajelin Hauholle katsomaan silloin kolmen viikon ikäisiä pentuja, ja sieltähän hän sitten löytyi.

Näin meille saapui toukokuun 2019 lopussa pieni sydäntenmurskaaja Kaisu, ja sen myötä koko elämä taas palasi raiteilleen. Kaisu rakastaa kaikkia, eikä pelkää mitään, aitoon russelityyliin. Hän on aktiivinen, iloinen ja todella nokkela koira, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Pentukoulu on nyt käyty, ja elämä edessä!

Koirat ovat minulle kavereita ja ”oma juttu” työn vastapainona, mitään kovin tavoitteellista ei niiden kanssa tehdä.

Kaisu